sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Kaarinan pannunalunen tai pieni taulu, miten vain.
Marja-Leena sai ruukkunsa valmiiksi: lautasten,-, kaakeleiden-  ja ruukunsirpaleiden lisäksi hyödynnettiin Arabian lautasista ehjinä säilyneet leimat ruukkujen somisteena.
Kaarina somisti peltisen kukkasoikon kaakelikukkasin
Arja tuunasi vanhan ompelutarvikelaatikkonsa uuteen kuosiin,  laatikko on hieman keskeneräinen, sillä laidat saavat vielä maalia ja kuvioita yllensä,mutta mosaiikkin osalta kansi on valmis.

perjantai 5. helmikuuta 2010

Nappasimpa vielä kuvan Jaanan keskeneräisestä mosaiikkityöstä, jossa innoittajana on ollut Mikko Kuustosen suunnittelema koru. Mosasiikkikurssi on edennyt mukavasti helmikuulle ja vielä on yksi kerta jäljellä. Keväälle on kuitenkin suunnitelmissa jatkokurssi, jonne uusiakin harrastajia sopii mukaan. Kovasti olemme suunnitelleet myös yhteistä opintoretkeä huhtikuulle mosaiikkikohteeseen.

Pirjon mosaiikkiaherrukset

Pirjo oli saanut aloittamasa ruukun saumattua ja toi sen valmiina meille näytetteille. Kaunis, vai mitä? Hieno on myös peilinaulakko, jossa koira on saanut muotonsa rikkinäisestä mustasta lasimukista!

Marjaanan peili

Marjaana saumasi peilin tumman harmaalla saumausaineella, joka sopiikin hyvin työhön ja tuo esiin palaseten asettelun. Peilistä tuli upea ja materiaalina on käytetty pesuhuone remontista yli jääneitä laattoja!