torstai 25. helmikuuta 2010
Hiihtoloma viikolla 9: - tapaamme seuraavan kerran to 11.3 klo 17.30!
Leena yhdisti mukavasti lehden mallisessa pannunalusessa aikoinaan posliinimaalauksessa maalamia laattojaan ja ne tuovat persoonallisen lisän mosaiikkityöhön. Arja toi kurssille näytteille upeita kirpputorilöytöjä, oikeita krumeluuri maljakoita kukkasomistein! Harmi, kun en hoksannut ottaa kuvia, maljakot on tarkoitus rikkoa ja krumeluurit yhdistää tuleviin mosaiikkitöihin, joten kaikkea kivaa on odotettavissa!
Marja-Leenan veikeät tarjottimet
Mosaiikin jatkokurssi on päässyt hyvään vauhtiin ja olemme suunnitelleet epäsuoralla mosaiikkimenetelmällä tehtäviä töitä, joista osa toteutetaan betoniin, Tarkoitus on myös kokeilla betonista valettavien mosaiikkipohjien tekemisiä kuten ruukkuja ja kynttilän alustoja. Katsotaan mitä saamme aikaiseksi kurssilla. Marja-Leena toi meille nähtäväksi suoralla menetelmällä toteutettuja vaneritarjottimia, joita on käytetty mosaiikkitöiden pohjana, tosi onnistuneitaja veikeitä töitä. Kilpikonnakin tallustaa päättäväisesti eteenpäin, vai mitä?
sunnuntai 14. helmikuuta 2010
Ensimmäinen osa mosaiikkikurssia loppui
Leenan pöydän kansi on jo melkein valmis, mutta jatkokurssin aikana näemme varmaan tämänkin työn jo valmiina
Mosaiikkikurssin viimeinen päivä
Kurssin viimeinen päivä, Jaana saumasi Aurinkolintunsa ja upea työ siitä tulikin. Monenlaista mukavaa saimme kurssilla aikaiseksi ja opimme yhdessä kaikenlaista. Rattosaa oli! Ensi viikolla jatkamme osan porukan kanssa jatkokurssilla ja saamme joukkoomme muutaman uudenkin harrastajankin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)