Näytetään tekstit, joissa on tunniste mosaiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mosaiikki. Näytä kaikki tekstit

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Tässä kivimosaiikkityöt valmiina ja ihku ihana betonipenkki!!!

Karkkirasioihin valettuja betonilaattoja, ajatuksena olisi peruslaattojen lisäksi käyttää näitä omia kuviolaattoja siellä täällä pation laatoituksessa.


Pesuvateihin valettuja pyöreitä laattoja.



Tämän sudenkorento aiheisen mosaiikkityön tein betonikurssilaisille malliksi jo keväällä, mutta en silloin valanut, koska tekniikan näyttäminen oli tärkeintä.  Nyt asetin valmiin laatan kivikkoon saunapolulle :)


Tässä tämä ylpeys ja haaveiden betonipenkki! Ihan täydellisesti ei onnistunut, sillä keskellä oleva kuvionauha liikkui paikaltaan, niinkuin vähän epäillinkin betonia valaessani, mutta siinä vaiheessa oli jo myöhäistä. Laatat oli kyllä liimattu paperinauhaan (1:1 erikeepperiä/vettä), mutta myös nauha olisi ollut syytä kiinnittää kevyesti muottiin liimalla ennen muotin öljyämistä. No seuraavalla kerralla sitten... silti olen tosi tyytyväinen lopputulokseen=)


Kivimoasiikkia betoniin


Tarkoitus oli vihdoinkin toteuttaa betonipenkki, josta olin jo pitkään haaveillut, kun sen toteutuksen olin "M. Nilssonin ja C.Arvidssonin kirjasta,Betonia ja veden välkettä bongannut. Yhdistin penkin pintaan kivi- ja marmorilaatoista nauhakuvioinnin, jonka liimasin kevyesti ylösalaisintekniikalla voimapaperille. Samalla tein muutaman mosaiikkilaatan pesuvatiin ja suunnitelmissa olevalle pihapatiolle kivimosaiikkia betoniin.



Ostin säkillisen hienoa hiekkalaatikkohiekkaa, sillä mistään mualta en sitä nyt tähän hätään saanut. Märkään hiekkaan asettelin värillisiä kiviä ja oikeasti hyvä olisi nyt antaa sen seistä päivän, sillä kivet asettuivat hiekkaan ja vähän jämähtivät napakammin paikalleen ja vasta seuraavana päivänä sitten valaa betoni, mutta toki jos hätä on suuri voi sen betonin hetikin valaa.



perjantai 26. huhtikuuta 2013

Betonia ja mosaiikkia



Vaajakoskella oli kevään viimeinen viikonloppukurssi ja aiheena betoni. Koska meille oli varattu koko viikonloppu niin ajallisesti oli mahdollista paneutua tarkemmin koristeluun ja yhdistää betoniin myös mosaiikkia.  Toki perusruukkuja ym. kivaa betonista myös toteutettiin. Kurssilla ehdittiinkin kokeilemaan laidasta laitaan kaikenlaisia betonitekniikoita ja kurssilaiset tulivat vielä sunnuntai aamuna uusin muotein ja ideoin kurssille =)  Tiistai-iltana kokoonnuttiin yhdessä muottien purkuun ja samalla nähtiin mikä toimii hyvin ja mikä loistavasti ;) Tässä on Leenan satumaisen polun laattoja, karkkirasioihin valettuna ja alakuvissa Senjan pesuvateihin valetut laatat. Molemmissa erilaista lasimosaiikkia! Laattoja ja muitakin juttuja viimeistellään vielä kotona lisää, jolloin mosaiikki tulee vielä paremmin esille.


Leena kokeili mosaiikkikuviointia myös ruukkuihin ja vadin pohjaan sekä vähän isompiin laattoihin.








Kevät ei ollut kovinkaan pitkällä, mutta onneksi sentään vuorenkilvenlehtiä saimme koristeiksi ja kulhoiksi. Nämä ovat Sirkan valamia.





Siinä se nyt on, ensimmäistä kertaa pääsin toteuttamaan vekkivarjostimeen tehtyä betoniruukkua =) Sillä  Mirja ja Reetta olivat molemmat löytäneet kirppikseltä vekkivarjostimet. Vatiin vaan hiekkaa, - jota onneksi löytyi teknisenluokan takapihalta tukemaan varjostinta ja sitten betoni  muotoillaan kulhon muotoiseksi varjostimen päälle. Tässä Reettan ruukku.

Reetta oli käynyt hakemassa kuviotapetteja ja pitsiliinoja. Tuo isompi ruukku toteutettiin muoviseen roskikseen ja pienempi ämpäriin, joka vuorattiin ensin tapetilla. Tosi upeasti kuviot onnistuivat!




Tässä Sirkan vati ja onnistunut betonikakku  -vuokaan joka kuulema aina poltti oikeat kakut. Betonitöihin vuoka sopi oikein hyvin!



Reetta teki myös kaksi pahvilaatikkoon valettua yrttiruukkua ja kasan ruusulaattoja kesämökin huussipolkua somistamaan tai mene ja tiedä minne ruusulaatat löytävät tiensä! Tapettia kokeiltiin nyt ensimmäistä kertaa oikein isossa mittakaavassa: laattoissa ja ruukuissa. Samettipintainaisesta tapetista jäi sametti betoniin kiinni, mutta kyllä se varmasti ajan kanssa karisee pois. Eikä sitä tiedä, miltä ruukku näyttää, kun betoni on täysin kuivunut. Senja käytti samaa tapettia laatoissa ja 
niistä tuli aika jännän näköisiä.


Reettan ruusulaattaa




Tämä kukkatapetin somistama laatta taitaa olla Tiinan? Tosi hyvin tapetti toimii betonissa, kuten huomaatte noissa Leenan laatoissa myös.




Tässa vielä muita kivoja betonitöitä: Tiinan



Tiina kokeili myös tämän näköistä varjostinta muottina, sisämuottina toinen varjostin. Varjostin revittiin betonin päältä, mutta metallireunus jäi betoniin. Varjostimessa oli reikäkuviointia, siitä nuo pyöryläiset betonin pinnassa. 


 Senjan betonijuttuja lisää:




Senjalla meinasi tulla hätä, kun pahvilaatikko rupesi pehmenemään,  onneksi laatikko oli kunnolla teipattu saumoista.  Laatikko upotettiin hiekkavatiin, joka tuki sitä paremmin ja yllätys oli melkoinen kun muotti purettiin, - ruukusta tuli HIENO! Kaikki rututkin näkyvissä!



Tiinan ja Senjan betonisaappaita (lasten kokoja),  yhteen jäi vielä vuori kiinni, mutta sen kyllä saa pois jos haluaa.



Reetta teki neljään karkkirasiaan pannunaluslaattoja, joissa muovinen pitsiliina oli kulmissa.



Kaikki ei ihan kuitenkaan mennyt
kuin Stömsöössä ;) Yksi ruukku halkesi,
kun Tiina yritti repiä Tiimarista löytämäänsä roskista ruukun päältä
ja Reettakin joutui rikkomaan metallisen kakkuvuoan!

Harmi, kun Mirja ja Kirsi eivät ehtineet jäädä purkamaan muotteista töitään, mutta aika monenlaista kivaa ideaa näistäkin löytyy!

perjantai 22. helmikuuta 2013

Palokan mosaiikkikurssi


Kevään ensimäinen mosaiikkikurssi oli Palokan uudessa koulukeskuksessa, missä oli tosi hienot ja valoisat tilat=) Kurssilla oli yhdeksän innostunutta mosaiikintekijää! Johanna halusi päällystää tyttären huoneeseen yövalon, joka ei antaisi liian kirkasta valoa. Saumaaminen päätettiin kuitenkin jättää pois, sillä nyt valo siivilöityy kauniisti saumoista.


 Samaan huoneeseen tuli myös söpö peili prinsessalle!


Pirjo oli syksyllä valanut betonikurssilla saapaat ja nyt 
mosaiikkikurssilla ne sai kiiltävän peilipinnan.   Saappaista tuli tosi hienot!


 Jaana oli etsinyt Gustav Klimtin kuvia ja tilannut niiden pohjalta lasimosaiikkia, kullansävyisiä ja vähän glittereitäkin! Olohuoneen pöydälle oli leikattu lasilevy  ja siihen Jaana teki mosaiikkityön. Gustav Klimt on oiva taiteilija juuri mosaiikkitöiden ideointiin, koska hänen taulunsa ovat niin upean värikylläisiä ja vähän mosaiikkimaisia jo itsessään.



 Samoilla mosaiikeilla uudistui myös vanha tarjotin. Tarjotinta ei vielä 
saumattu ja kuvassa valkoinen väri saumassa on erikeepperiä.


 Elina päällysti remontista jäänneillä laatoilla pari ruukkua ja 
ideoi sudenkorento taulut!


 Tuula päällysti pari peltiruukkua kaakeleilla. Hän myös ehti suunnitella ja aloittaa  "kultarinta"- vadin, mutta se jäi kotiin toteutettavaksi.


 Leenakin päällysti kaakeleilla ja sinivalkoisella posliinilautasella
 ruukun ja aloitteli styroxpallon kuvioimista.


Riitta oli löytänyt kantikkaan bambulautasen, johon syntyi tämä kaunis lintu-vati.


Tarjotinkin uudistui, kirjaimetkin toimivat tosi hyvin mosaiikissa!


Kaikkia töitä en kuvannut. Heli halusi saumata työnsä kotona ja lupasi laittaa ne myöhemmin sähköpostiin (etunimi.sukunimi@gmail.com). Mikollakin oli niin haastava malli, että pöydän kansi oli vasta alkutekijöissään, mutta vaikeimmat palaset hän sentään ehti saada paikoilleen.