sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Viikonloppukurssi Palokassa


Viikonloppuna ahkeroi kymmenen naista mosaiikkia Palokassa ja eipä tilaan olisi  enempää sopinutkan, koska työskentelykin vaatii tilaa levitäytyä tarvikkeineen.
Monet työt päätettiin suosiolla jättää saumattavaksi kotiin, koska haluttiin varmistaa, että liimaus on kunnolla ehtinyt kuivua. Virpi-Maria päällysti tiffanylasilla lasimaljakon  ja saumaa sen harmaalla laastilla. Melkein  voi kuvitella maljakon täynnä värikkäitä lupiineja juhannuksena ja syyspimeillä hekuvan valoa lyhtynä.



Kirsi ehti saumata korupeilin, mutta vanhaan pyörivään tarjottimeen liimattiin vielä osa palasista sunnuntaina, joten sen saumaus jäi kotiin. Kirsi suunnitteli tarjottimen tummalle lasipöydälle ja se sopii alustaksi kynttilöille tai isolle vokkipannulle.  Sauman väriksi suunniteltiin keskiharmaa.




Pirjo oli jo toisella viikonloppukurssilla, nyt syntyi styrox pohjille sydän ja kranssi. Sydämeen Pirjo päällysti myös pohjan niin ripustin pysyy paikallaan ja jos sydän asetetaan lasioveen niin myös toinen puoli näyttää hyvältä.  Saumauksella saa mukavasti näköä vaikka laatat ovat kaikki samanvärisiä!



Kevättä rinnassa!

Tässä tulee kurssin ruukkusatoa


Maaritin ja Viivin kukka-aiheiset ruukut ja niin herkullisia
kaakeleita ja kierrätyslautasia!



 Pirkon lasimosaiikilla, peileillä ja tiffanylasilla päällystetty ruukku.


Loput ruukut on Tarun toteuttamia eri ideoilla!




Mutta ei tämä tähän vielä lopu!


Viivin veikeä vati.


Katjan huolella tehty peilinkehys ja
Ritvan herkät korit, muistojen astioista ja lasimosaiikista!






Tarun pöydänkansi ja tiedä vaikka suihkulähteen tuleva mosaiikkipallo.  Saumaus vielä puuttuu ja se viimeistelee molemmat työt!


Taru oli betonikurssilla tehnyt vadin ja keramiikkakurssin roskiksista kerännyt keramiikkavadin sirpaleita. Tuleva ruskea saumaus  sopii vatiin ja sen voi laittaa pihalle vaikka lintujen altaaksi.


Katrin aloitti isosta bambuvadista, johon käytti mm. itse maalaamia posliinilautasten sirpaleita.


Lisää Katrinin mosaiikkitöitä!




Taidettiin saada uusia mosaiikinharrastajia, sillä ideoita jäi vielä  moniin tuleviin töihin toteutettaviksi!

lauantai 11. helmikuuta 2012

Merjan retropeili

Mummolan piha-aitan alta viime kesänä haravoidut  Arabian rikkinäiset kahvikupit saivat uuden elämän peilin kehyksissä.  Rikkinäisiä kuppeja löytyi monenlaisia eri vuosikymmeniltä ja Merja innostui tallettamaan muistojen kupit mosaiikkitöihin. Kotona on valmistunut kupeista jo kaksi kukkaruukkua, valokuvakehykset ja  naulakkokin on suunnitelmissa =)

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Viikonloppun mosaiikkikurssi Uuraisilla

Lauantaina ajelin upeassa pakkasaamussa kohti Uuraista, tykkilumi oli  kuorruttanut puut ja mutkainen maalaistie oli todella kaunis.  Perillä kannettiin mosaiikkitarvikkeet sisälle ja innokas työn touhu täytti pian luokan.



Maritta ja Helena aloittivat isot ruukut, Marittan ruukun valmistuminen meni sunnuntain puolelle, joten sen saumaus jäi kotona tehtäväksi, mutta kuten kuvasta näkyy hieno ruukku on tulossa! Ruukuissa käytettiin kierrätys laattoja ja boordeja. Sanerauslaastin kuivumista odotellessa Maritta teki vielä samoista paloista pannunalusen.  Helena sai ruukkunsa valmiiksi ja lopputulos on komea! Ruukut olisi ehkä pitänyt jaksaa kantaa toiselle puolen teknisenluokan tilaa, jossa oli luonnonvaloa, sillä keinovalo selvästi kellastaa värejä.


Päivi päällysti kierrätyskaakeleilla pienen naulakon ja lisäsi väriksi hieman lasimosaiikkia ja kiviä. Kodin Terrasta löytynyt alennusmaljakko somistui kummasti. Saumausta ei vielä  tehty.


Saijalta oli pudonnut vuosilautanen ja se oli koko mosaiikkityön lähtökohta. Bambuvatiin rakentui mosaiikkityö, missä vuosilautaseen yhdistettiin lasimosaiikkia ja lasihelmiä. Taivaansininen saumaus viimeistelee vuosilautasen värimaailmaan.


Katja taas kierrätti rikkinäisen muumimukin  ja vanhat kaakelit. Tytär saa veikeän peilin, jonka koukkuihin voi laittaa kaulakorut ja kaiken tarpeellisen. Peili  oli vielä kesken sunnuntaina, joten jätimme senkin saumauksen kotiin.


Eila somisti kirpputorilta löytyneen Ikean peilin lasimosaiikilla, helmillä ja kierrätys lautasilla. - ja kyllä kannatti!


Harmikseni huomasin kotimatkalla, että Merjan ihanista retrokupeista askarreltu mosiikkipeili jäi kuvaamatta ja kuva siitä olisi kiva saada myös tähän.  Jos Merja luet tätä ja viittit niin laittaisitko peilistäsi kuvan sähköpostiini niin siirtäisin sen mielelläni kaikkien nähtäväksi! (etunimi.sukunimi@gmail.com)

torstai 19. tammikuuta 2012



tiistai 3. tammikuuta 2012

Kevään mosaiikkipeilikurssi

Äänekosken kansalaisopistossa alkaa keväällä mosaiikkikurssi, jonka aikana toteutetaan peilinkehykset mosaiikkityönä omien mittojen ja suunnitelmien mukaan. Syksyn kurssilaiset voivat jatkaa omaa mosaiikkikurssia kevääseen, jos saamme uusia kurssilaisia kevään kurssille! Kurssi siirtyy taidemuseon piharakenuksesta Koskelan uudistettuun taideluokkaan.

Terv.Tuija

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Mosaiikkivateja



Syksyn mosaiikkikurssi alkaa lähestyä loppuaan  ja tässä muutamia valmiita töitä. Arja on suunnitellut Ikean bambuvatiin kauniin kuvioinnin ja toteuttanut mallia eri väreissä. Ensimmäiset vadit saivat pinkin saumauksen ja varsinkin vihreä vati on mielestäni oikea namu! Ihanan herkullinen väritys! Harva olisi keksinyt saumata pinkillä, mutta tässä se toimii hienosti! Musta-valkean vadin saumaukseen Arja ei itse ollut tyytyväinen ja aikoi tummentaa vielä saumausta. Myös Sirkka-Leena teki mosaiikin samaiseen vatiin ja kyllä siihenkin kelpaa  jouluna hedelmiä asetella tai kynttilää poltella.


Keväällä pidän muutaman mosaiikkikurssin viikonloppuisin  Jyväskylässä ja päivitän blogia niiden kurssien tiimoilta, joten kannattaa edelleenkin seurata blogia =)

 

 MUKAVAA JOULUN ODOTUSTA KAIKILLE!